Kärsivällisyyden sankari

Tuli & Savu -lehdessä (3/2023, s. 54-57) on esseeni Henri Michaux’n proosarunoista ja Simone Weilin ajattelusta. Laadin tekstin tähän blogiin kirjoittamieni merkintöjen pohjalta, joista osa tosin juontaa juurensa kymmenen vuoden taa. Essee on eräällä tapaa ensimmäisen tähän blogiin kirjoittamani tekstin sisar. Siinä kirjoitin vilpittömyyden ja välillisyyden vastakohdasta.

Minua miellyttää ajatus, että neljä vuotta sitten kirjoittamassani tekstissä puheena oli Wim Wendersin elokuva Himmel über Berlin ja siinä esiintyvä enkeli ja tuoreemmassa tekstissä puolestaan Michaux’n proosarunoissa esiintyvä hahmo Plume, joka tarkoittaa ranskaksi höyhentä.

Molemmat ovat ”filosofisia esseitä”: yrityksiä kirjoittaa kirjallisuusesseen varjolla suurista teemoista myös kaunokirjallisia keinoja hyödyntäen. Ajatuksen keksin niin ikään kymmenisen vuotta sitten, jo ennen kuin olin tietoinen ”lyyristä esseetä” koskevista keskusteluista.

Alla on muutama kappale, joka ei päätynyt lehdessä julkaistuun tekstiin.

Weilin ajattelun ja elämän ehdottomuus on aina viehättänyt minua. Myös minä olen eräänlainen totalitaristi. Olen kärsimyksen totalitaristi.

***

Kafkan toisessa novellissa ”Sakaaleja ja arabeja” joukko sakaaleja herättää autiomaassa nukkuvan matkaajan rukoillen tätä katkaisemaan lähistöllä nukkuvien arabien kaulat ruosteisilla saksilla. Matkalaisen hämmästellessä sakaalien rohkeutta nämä toteavat, ”ettei ainoakaan sakaali ole vielä milloinkaan maailmanhistoriassa pelännyt ketään arabia”.

Sakaalivanhuksen ojentaessa matkaajalle ruosteisia saksia paikalle saapuu arabi, jolle sakaalien ja matkaajan esittämä näytelmä tulee kaikkea muuta kuin yllätyksenä:

”Nuo eläimet elättävät mieletöntä toivetta; narreja ne ovat, narreja nimenomaan. Sen takia me pidämme niistä; ne ovat meidän koiriamme; kauniimpia kuin teikäläiset.”

Arabit tuovat paikalle äskettäin kuolleen kamelin ja heittävät lihat sakaaleille. Samassa eläimet unohtavat vihansa, sillä ”väkevästi löyhkäävän raadon läsnäolo häivytti kaiken muun ja lumosi ne”. Rakastetulleen Milena Jesenskálle Kafka kirjoittaa samasta asiasta: ”Eläin riistää ruoskan herraltaan ja ruoskii itseään tullakseen uudeksi isännäksi, muttei ymmärrä piiskaavansa vain haaveesta, jonka uusi solmu herran ruoskassa aiheuttaa”.


Jätä kommentti