Uuden työn tuntija, sosiologi ja kansanedustaja Anna Kontula kirjoittaa blogissaan, että hallituksen budjettiriihessä päättämä työnhaun velvoitteita ja palveluita koskeva uudistus sisältää tosin ”kielteisiä yksityiskohtia”, mutta vie ”kokonaisuudessaan työttömien asemaa merkittävästi parempaan suuntaan”.
Hänen mukaansa uudistus tarkoittaa esimerkiksi ”apua työllistymiseen” ja ”yksilöllisempiä palveluita”, työnhakuvelvoite on kenties ”typerä, mutta ei kohtalokas” seikka kokonaisuudessa, sillä ”maksimissaan yhden hakemuksen tekeminen viikoittain ei työkykyiselle ihmiselle ole kohtuuton vaatimus” ja sanktiojärjestelmän uudistus on jo ”iso ja vuosien ajan pohjustettu voitto”.
Näinkö on?
Pikaisen tarkastelun perusteella Kontulan ”työttömien asemaa merkittävästi parempaan suuntaan” vievä kokonaisuus näyttää vastaavan ”työnhakijoiden palvelujärjestelmän” uudistuksen suhteen koko lailla sitä, mitä valtiovarainministeriö esitti 14.8. julkaistussa virkamiesmuistiossaan.
Muistiossa ”työnhakijoiden palvelujärjestelmän” uudistusta kuvataan seuraavalla tavalla:
”Työttömien työnhakijoiden palveluprosessi ja palvelut sekä valvonta- ja sanktiojärjestelmä uudistetaan. Uusi valvonta- ja sanktiojärjestelmä perustuu työnhakijan omaraportointiin, tähän raportointiin pohjautuviin säännöllisiin haastatteluihin, sekä kohtuullisiin ja asteittain koveneviin sanktioihin.”
Tiedotustilaisuuden esitysmateriaalissa uudistusta kuvataan samanlaisin sanankääntein:
”Panostetaan henkilökohtaisiin palveluihin: säännölliset, esimerkiksi kahden viikon välein tapahtuvat velvoittavat haastattelut sekä viikoittainen omaraportointi.
Porrastettu, toistuvan väärinkäytön osalta etuusoikeuden menettämiseen johtava sanktiojärjestelmä, joka perustuu tiheään seurantaan ja lieviin sanktioihin joiden tarkoitus on kannustaa toteuttamaan työnhakusuunnitelmaa.”
Toisin sanoen Kontulan mainitseman ”työttömien asemaa merkittävästi parempaan suuntaan” vievän kokonaisuuden ydin näyttää löytyvän sellaisenaan Valtiovarainministeriön esityksestä.
Niin muistiossa kuin tiedotustilaisuuden esitysmateriaalissakin uudistusta perustellaan viittaamalla Ruotsissa viime vuosikymmenen alussa toteutettuun vastaavaan uudistukseen. Lähteenä ilmoitetaan kaksi artikkelia.
Niistä ensimmäinen esittelee Ruotsissa tehtyä tutkimusta, jossa tarkastellaan viranomaisten ja työnhakijoiden henkilökohtaisten palvelutapaamisten positiivisia työllisyysvaikutuksia.
Nämä ”yksilölliset palvelut”, jotka tarjoavat ”apua työllistymiseen”, voidaan kuitenkin lukea myös osaksi valtiovarainministeriön muistiossa mainittua ”sanktiojärjestelmää”, sikäli kuin palvelutapaamiset tai haastattelut ovat velvoittavia ja niiden laiminlyönti tai niistä kieltäytyminen voi johtaa sanktioon eli tässä tapauksessa huomautukseen tai karenssiin.
Lisäksi näitä haastatteluita olisi tarjolla nykyiseen verrattuna varsin tiheään. Helsingin Sanomien jutun mukaan nimittäin:
”Te-toimisto järjestäisi henkilökohtaisen tapaamisen tai ottaisi muulla tavoin yhteyttää työttömään viiden arkipäivän kuluessa työnhaun alkamisesta. Nykyisin ensimmäinen työnhakijan yhteydenotto tapahtuu kahden viikon kuluessa.
Lisäksi te-toimiston tulisi järjestää henkilökohtainen tapaaminen työnhakijan kanssa kahden viikon välein ensimmäisten kolmen työttömyyskuukauden ajan. Tämän jälkeen tapaamisväli olisi kolme kuukautta. Työttömyyden jatkuttua puoli vuotta seuraisi uusi ’intensiivijakso’, jossa tapaamisia olisi kuukauden aikana kolme.”
Mielestäni ei ole aivan selvää, onko tämä ”yksilöllistä palvelua” ja ”apua työllistymiseen” vai valtiovarainministeriön muistiossa mainittua ”tiheää seurantaa”… Lisäksi muistion lähdekirjallisuudesta selviää, että Ruotsissa eräs haastatteluiden tarkoitus on ollut valvoa työnhakijoiden työnhakua kuukausittaisten aktiviteettiraporttien avulla.
Ei ole siis vaikeaa kuvitella, että tämä kuukausittain toimitettava aktiviteettiraportti antaa pohjan ja työkalun työvoimavirkailijoiden ”henkilökohtaiselle palvelulle” sekä heidän tarjoamalleen ”työllisyysavulle”. Eli toisin sanoen ”yksilöllinen palvelu” ja ”apu työllistymiseen” on ainoastaan toinen nimitys ”omaraportoinnille perustuville säännöllisille haastatteluille”. Se on toisin sanoen ainoastaan yksi kontrolli-instrumentti lisää.
Toinen muistiossa lähteeksi ilmoitettu artikkeli vahvistaa tätä vaikutelmaa. Siinä Ruotsissa 2010-luvun alussa toteutettua ”työnhakijoiden palvelujärjestelmän” uudistusta perustellaan sanktio- ja valvontajärjestelmän pelotevaikutuksella, joka vertautuu rikoslaissa määrättyihin sanktioihin (sic!).
Kuten toinen valtiovarainministeriön muistion laatineista virkamiehistä Helsingin Sanomissa toteaakin, ”uskottava uhka sanktioista saa tutkimusten mukaan ihmiset panostamaan työllistymiseen tai työpaikkansa säilyttämiseen enemmän kuin itse sanktiot”. Tämä ei tietysti ole mitään muuta, kuin sanatarkasti muistiossa lähteeksi ilmoitetun artikkelin keskeinen sanoma.
Entä sitten itse sanktiojärjestelmä eli tässä tapauksessa huomautukset ja niitä seuraavat karenssit, joiden lyheneminen nykyisestä on Kontulan mukaan ”iso ja vuosien ajan pohjustettu voitto”?
Artikkelin perusteella sanktiojärjestelmää, eli tässä tapauksessa huomautuksia ja karensseja, on Ruotsissa muutettu juuri samaan suuntaan kuin nyt on päätetty tehtävän Suomessa. Toisin sanoen karenssien kestoa on lyhennetty ja niitä on porrastettu. Tämäkin ajatus sisältyy siis jo sinällään valtiovarainministeriön muistion yllä siteerattuun ydinsisältöön.
On siis kyseenalaista, missä mielessä karenssien lyhenemistä voi pitää Vasemmistoliiton aikaansaamana merkittävänä voittona, mikäli sen perusajatus sisältyi jo valtiovarainministeriön ehdotukseen.
Mielenkiintoista on kuitenkin ennen muuta se, että Ruotsissa uudistus johti artikkelin mukaan sanktioiden määrän ”dramaattiseen lisääntymiseen”. Eräs mahdollinen syy tälle on artikkelin mukaan se, että aiempi pitkä karenssi saattoi olla virkailijoista liian ankara rangaistus. Karenssien kestojen lyhentämisen tarkoituksena voi siis muistion lähdekirjallisuuden perusteella pitää yhtä lailla sitä, että sanktioita asetetaan aiempaa useammin kuin aiemman epäoikeudenmukaisuuden korjaamistakin!
Lisäksi Kontulan facebookissa esittämä väite, ettemme vielä voi tietää, tulevatko sanktiot lisääntymään, vaikuttaa sangen kyseenalaiselta. Jo arkijärjen perusteella tuntuu perustellulta ajatella, että lisääntynyt valvonta, raportointivelvollisuus ja ”tiheä seuranta” myös lisäävät sanktioiden määrää.
Lisäksi muistion lähteenä olevassa artikkelissa pohditaan, että sanktioiden ankaruus saattaa olla toissijaista sanktioiduksi tulemisen shokkiin nähden (sic!), jolloin niiden määrän kasvu on merkittävämpää kuin niiden pienentynyt kesto.
***
Valtiovarainministeriön muistion ja sen lähdekirjallisuuden valossa Vasemmistoliiton merkittävin saavutus ”työnhakijoiden palvelujärjestelmän” uudistuksen suhteen näyttää olevan se, että vaatimus viikottaisesta omaraportoinnista on muuttunut kuukausittaiseksi.
Vaatii melkoista pokkaa esittää tämä merkittävästi työttömien valvontaa ja (potentiaalisesti) sanktioita lisäävää uudistusta sellaiseksi, joka vie ”työttömien asemaa merkittävästi parempaan suuntaan”. Vaatii myös melkoista pokkaa Vasemmistoliitolta esittää sanktioiden kohtuullistaminen merkittäväksi poliittiseksi voitoksi, kun samainen ajatus on sisäänkirjoitettu valtiovarainministeriön muistioon, jonka ehdotukset näyttävät toteutuvan ”työnhakijoiden palvelujärjestelmän” uudistuksen suhteen sellaisenaan.
***
Vielä toinen asia on se, mitä pitäisi ajatella sellaisista virkamiehistä, jotka hyväksyvät ”työnhakijoiden palvelujärjestelmän” uudistuksen lähtökohdaksi ajatuksen ”moraalisesta rappiosta” (moral hazard), jota on vältettävä esimerkiksi ”rangaistuksi tulemisen shokkivaikutuksen” (shock of being sanctioned) avulla.
Oman kuvauksensa mukaan he ovat ”kolmen lapsen isiä ruuhkavuosien pyöritysessä” ja ”ahkeria twiittaajia”, mutta minulle tulee heistä mieleen lähinnä … … jätän sanomatta.
”Pelkät tosiasiatieteet tekevät pelkkiä tosiasia ihmisiä”, kirjoitti eräs filosofi 1930-luvulla. Sosiaalitiede, jonka tarkoituksena on ihmisten käyttäytymisen manipulaatio sanktioiden pelotevaikutuksen avulla, tarkoittaa ihmisten pitämistä pelkkinä tosiasioina.
Se on esineellistävää ja väärin.
Jälkikirjoitus:
Jäin tuossa kirjoituksessa ja Kontulan blogin kommenteissa vähän turhaan vatvomaan VM:n muistiota.
Syy sille on yksinkertaisesti se, että kun luin näistä ehdotetuista toimista elokuun puolivälissä, ajattelin, että tällä hallituspohjalla tuollaisia ei tarvitse pelätä…
Se, että toisin näyttää käyvän, on suoraan sanottuna järkytys. Lopulta tuon jonkin muistion rooli on kuitenkin yhdentekevää.
Minulle on selvää, ettei esimerkiksi akateemisille työttömille löydy haettavaksi neljää ammattitaitoon sopivaa työpaikkaa kuukaudessa tai vaikkapa sitten kahtakymmentäneljää puolessa vuodessa, jos työttömyys pitkittyy.
Mutta sen lisäksi, jos työttömyys kestää vaikkapa kuusi-seitsemän kuukautta, tämä sama akateeminen työtön on tavannut työvoimatoimiston virkailijan 10 kertaa (myös nämä tapaamiset ovat velvoittavia) ja toki sen lisäksi raportoinut kuukausittain työnhaustaan.
Kyse ei siis ole vain siitä, kuinka monta työpaikkaa työttömän työnhakijan tulisi kuukaudessa hakea. Nämä tapaamis- ja raportointivelvoitteet ovat nöyryyttäviä. Ja minulla on vastaavista kokemusta ajalta, jolloin toimeentulotuki oli kuntien maksettavana ja myönnettävänä…
Minulle on niin ikään selvää, että sanktioiden määrä tulee kasvamaan nykyisestä. Mitä enemmän valvontaa ja velvoitteita, sitä enemmän sanktioita (huomautuksia ja karensseja). Kuten yllä totesin, Ruotsissa nämä kasvoivat vastaavanlaisten toimien myötä ”dramaattisesti”.
Minun on siis vaikea nähdä, että tältä osin näissä uudistuksissa olisi kyse mistään muusta kuin siitä, että työttömän elämästä pyritään tekemään sen verran epämiellyttävää, että hän on valmis ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, riippumatta siitä, vastaako se hänen ammattitaitoaan ja riippumatta siitä, millaiset ovat työehdot.
Tämähän oli esimerkiksi kokoomuksen Juhana Vartiaisen perustelu viime hallituskauden ”aktiivimalleille”.
Vartiaisen suusta kuultuna nämä perustelut eivät yllätä. Sen sijaan on minulle käsittämätöntä, että esim. kirjan nimeltä ”Luokkalaki” kirjoittanut henkilö voi kutsua tämänsisältöistä uudistusta ”kokonaisuudeksi, joka vie työttömän asemaa merkittävästi parempaan suuntaa”, vaikkakin sisältää muutamia ”ikäviä yksityiskohtia”.
Edelliseen voi lisätä vielä sen, että oletettavasti suurin osa työttömistä työnhakijoista ei ole osatyökykyisiä ja että oletettavasti palkkatuki ei tule kyseeseen suurimmalle osalla työttömistä työnhakijoista. Sen sijaan nämä työnhaku-, raportointi- ja tapaamisvelvoitteet koskevat jossain muodossa kaikkia työttömiä työnhakijoita tai ainakin suurinta osaa heistä.
Kyse ei siis ole ”yksityiskohdista” vaan juurikin ”kokonaisuudesta”.
Enkä malta olla lisäämättä sitä, että esimerkiksi Tuula Haataisen puhe ”pohjoismaisesta mallista” on vähän huvittavaa, kun – sikäli kuin olen ymmärtänyt oikein – vastaavanlaiset uudistukset toteutettiin Ruotsissa (joka siis tämän kirjoitukselleni alkusysäyksen antaneen muistion mukaan on ollut Suomen toimien lähtökohta) Fredrik Reinfeldtin oikeistohallituksen aikaan…